Kun tarjoutuu tilaisuus lähteä pienelle road tripille, niin jokainen normaali järkevä ihminen tietenkin hyppää autoon samantien kysymättä määränpäätä tai oikeastaan mitään muutakaan. Mutta hyvin toimii! Jopa päivän varoitusajalla (että osattiin ottaa makuupussit mukaan) ja valtavan sähläyksen jälkeen (johon emme siis ottaneet osaa, kun emme tienneet mitä oli tapahtumassa) löysimme itsemme autosta matkalla kohti Springfieldiä, Missouria (määränpää selvisi meille pari tuntia ennen lähtöä).
Olimme jopa niin perillä asioista, että tiesimme menevämme jonkinlaiseen workshopiin, jonka aiheena olisi emalointi ja/tai granulointi, mutta vasta neljän tunnin ajomatkan jälkeen selvisi, mistä oli kyse. Missouri State Universityyn oli kutsuttu Douglas Harling vierailevaksi taitelijaksi ja olimme jotenkin tulleet osallistumaan hänen pajaansa. Emme ehtineet torstai-illan luennolle myöhäisen lähdön takia, mutta ehdimme nähdä nopeasti muutaman hänen työnsä.
Seuraavana aamuna olimme jo enemmän selvillä asioista ja suuntasimme hyvin pyörityn yön jälkeen pirteinä ja innokkaina takaisin yliopistolle workshopiin.
Douglas valmistaa itse pienet pallurat (granulit?), joilla kuvioiden muodostaminen tehdään. Hän käyttää hopealangan palojen leikkaamiseen mielenkiintoisia leikkureita, jotka tuntuivat sen verran hyviltä käteen, että täytyy muistaa ostaa jos vain jostain käsiinsä saa.
Hopean palat sulatetaan happi-kaasuseoksella hiilitiilen päällä nopeasti palloiksi, jonka jälkeen ne lajitellaan suurin piirtein kokoluokkiin. Granulointi ei ole juottamista eli siinä ei käytetä juotetta, vaan liitos muodostuu kuparin ja hiilen avulla hallituissa olosuhteissa.
Tässä kuvassa pienet pallot on ryhmitelty veden ja liiman seoksen avulla haluttuihin asentoihin ja sen jälkeen käsitelty kupariseoksella. Ryhmien on oltava täysin kuivia ennen kuin ne voidaan kuumentaa.
Yksi hankalimmista asioista granuloinnissa on kuulema kappaleiden siirteleminen paikasta toiseen ilman, että niitä onnistuu tönäisemään, pudottamaan tai hönkäisemään niihin niin, että pallot lähtevät sinkoilemaan ympäriinsä.
Kuumentamiseen käytettävä liekki on löysä ja siinä täytyy olla höyhenmäinen (feathery) pää.
Lämmittäminen on tarkkaa puuhaa ja siinä on mahdollista sulattaa koko kappale granuleineen päivineen.
Apuna voi käyttää tällaista miniuunia, joka vei sydämeni välittömästi. Kaveri maksaa ilmeisesti vain noin 130 dollaria ja sitä voi käyttää granuloinnin lisäksi pienten kappaleiden emaloimiseen ja hehkuttamiseen, joten voi olla, että matkalaukkuun on tehtävä tilaa. Kuka niitä kenkiä muutenkaan tarvitsee?!
Miniuunikaan ei yksin hoida hommaa, vaan kappaletta täytyy hieman rohkaista pikku liekillä.
Jälleen hyvin hienovaraista touhua, ei suositella kärsimättömille.
Tässä yksi liekitetyistä kappaleista. Huomatkaa, että granuleiden ei tarvitse olla pyöreitä palluroita, vaan periaatteessa minkä tahansa muotoisia kappaleita voi kiinnittää.
Isommat pojat voivat käyttää myös kunnon emaliuunia, mutta koska kyseessä on sokkoprosessi, on suurempi vaara sulattaa koko komeus.
Tässä on yksi Douglasin koruista, jota saimme ihailla kurssilla. Hän käyttää pääsääntöisesti 22K kultaa sen ominaisuuksien takia. Koko on noin 2,5x4,5cm.
Tässä vielä Kansasin porukka mestarin seurassa onnellisen väsyneenä pitkän päivän jälkeen. Tuntuu melkein rikolliselta olla jakamatta kaikkea sitä tietoa, mitä workshopista sai, mutta ehkä tieto ja kokemukset on tarkoitus välittää naamatusten. Kultasepänalalla tiedon ja taitojen eteenpäin jakaminen on oleellinen osa ammattietiikkaa, ainakin minun mielestäni, ja tulen tekemään siinä parhaani. En osaisi puoliakaan siitä, mitä nyt osaan, ellei joku olisi sitä minulle opettanut. Iso Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti