Valukurssilla tehtyä

Valukurssi alkoi heti ensimmäisellä kouluviikolla. Kyseessä on peruskurssi, jossa edetään hitaasti helpoista valuista isompia kohti. Kurssilla on mukana sekä pidempään metallitöitä tehneitä että aivan vasta-alkajia, joten kurssilaisten kokemustaso vaihtelee paljon. Perusteiden kertaaminen voisi olla tylsää, mutta heti alkajaisiksi pääsin onneksi tutustumaan pariin tekniikkaan, joita en ole koskaan aiemmin testannut.

Ensimmäisenä kokeiltiin vesivalutekniikkaa eli perusperiaate on sama kuin uuden vuoden tinoja valettaessa. Metalli sulatetaan ja kipataan veteen. Piste ja siinä kaikki. Hallitsematon prosessi, jonka tuloksena tulee epämääräisen muotoisia kökkäreitä. Ensimmäisenä teknisenä harjoituksena oli tehdä niistä pidettävä koru. Ei ihan helppo tehtävä, vaikka niin luulisikin, sen verran omituisia tuloksia valusta tuli. Vaatimuksena oli, että korussa on yksi juotos, ylimääräiset juotteet on siivottu pois ja koru on jollain tavalla viimeistelty.

Korealaiset vahvistuksemme Junsu ja Zina sommittelemassa paloista koruja

Valitettavasti en saanut kuvia valuvaiheesta, mutta tässä valuista tekemäni sormus:

Juotin kaksi siipeä muistuttavaa kappaletta toisiinsa ja ne jälleen lankaan. Pientä viimeistelyä ja se on siinä. Toistin valun aika monta kertaa, poimin aina talteen mielenkiintoisimpia knöllejä ja sulatin loput uudelleen. Ajan kanssa ja sattuman suopealla avulla tällä tekniikalla voisi saadakin jotain kivaa aikaiseksi. Kaatotapaa hieman muuntelemalla on mielestäni mahdollista vaikuttaa kimpaleiden muotoon tai ehkä lähinnä siihen, tuleeko saavista yksi iso kökkäre vai monta pientä.

Seuraavana testattiin alkeellisen muotin tekemistä. Seepian kuoren kappaleista tehtiin valumuotti hiomalla ensin hauraat kuoret yhteensopivaksi pariksi, jonka jälkeen niihin kaiverrettiin valukanava ja valettava kuvio.

Tässä kuori lähes raakatavarana, hieman pintaa tasoitettu

Varmaan tätäkin on Suomessa harrastettu, ei vain ole osunut eteen. Sinänsä helppo valutapa ja nämä etenkin tuntuivat olevan innoissaan siitä, että tätä voi tehdä myös kotona ilman valtavaa pajakalustoa.

Tässä valu on tehty. Koska kyseessä on jonkinlaisen nilviäisen luu tai kuori, valusta tuleva haju on kuin iso tukko hiuksia palaisi.

Tässä kuoren puolikkaat ja mitä olin niihin kaivertanut. Sula metalli on polttanut tehokkaasti kuorta. Muottia ei tosiaan voi siksi käyttää kuin kerran.

Tässä valmis koru. Tehtävänä oli valmistaa riipus (charm/pendant) valamalla ja juottaa siihen lenkki kiinni. Mielenkiintoisinta tässä tekniikassa on mielestäni seepian kuoren kasvusuunnista tulevat pintakuviot, muuten en näe tätä valutapaa millään tavalla järkevänä. Jokainen kuori on erilainen ja samoin siten niistä jäljentyvät kuviot. Halusin tässä nimenomaan saada kuviot esiin ja siksi pidin muodon hyvin yksinkertaisena.

Moni teki hienoja koukeroita ja monimutkaisempia muotoja, mutta liekö taas sisäinen skandinaavini herännyt, kun en lähtenyt sen ihmeellisempää tekemään. Yllättäen pidän lopputuloksesta aika paljon. Riipuksen kummankin puolen kuvio on erilainen ja omalla tavallaan sormenjälkeä muistuttava. Pidän ajatuksesta, että seepiat ovat jättäneet omat jälkensä koruun.

Ja onhan tässä jotain aaltomaista, vähän kuin meren rantahiekkaan jättämiä laineita. Seuraavana kurssilla siirrytään ilmeisesti rakentamaan valukuusia, joten eiköhän kohta päästä "kunnon" valuihinkin. ; )

Trip to Springfield, Missouri 28.-29.1.2011

Kun tarjoutuu tilaisuus lähteä pienelle road tripille, niin jokainen normaali järkevä ihminen tietenkin hyppää autoon samantien kysymättä määränpäätä tai oikeastaan mitään muutakaan. Mutta hyvin toimii! Jopa päivän varoitusajalla (että osattiin ottaa makuupussit mukaan) ja valtavan sähläyksen jälkeen (johon emme siis ottaneet osaa, kun emme tienneet mitä oli tapahtumassa) löysimme itsemme autosta matkalla kohti Springfieldiä, Missouria (määränpää selvisi meille pari tuntia ennen lähtöä).

Olimme jopa niin perillä asioista, että tiesimme menevämme jonkinlaiseen workshopiin, jonka aiheena olisi emalointi ja/tai granulointi, mutta vasta neljän tunnin ajomatkan jälkeen selvisi, mistä oli kyse. Missouri State Universityyn oli kutsuttu Douglas Harling vierailevaksi taitelijaksi ja olimme jotenkin tulleet osallistumaan hänen pajaansa. Emme ehtineet torstai-illan luennolle myöhäisen lähdön takia, mutta ehdimme nähdä nopeasti muutaman hänen työnsä.

Seuraavana aamuna olimme jo enemmän selvillä asioista ja suuntasimme hyvin pyörityn yön jälkeen pirteinä ja innokkaina takaisin yliopistolle workshopiin.

Mestari itse. Päivän aikana hän esitteli granuloinnin tekniikkana ja demosi hopealla eri työvaiheet ja käytännöt. Koko päivän luentoa on vaikea tiivistää tähän, mutta sen voin kertoa, että mielenkiintoista oli. Myöskään erinäisistä copyrigth-oikeuksista johtuen en edes yritä kirjoittaa tähän selkeää opasta. Muistiinpanoja syntyi 12 sivua, joiden avulla on toivottavasti helppo aloittaa omat kokeilut joko täällä tai kotona, riippuen hieman aikatauluista. Jos aiheesta on enemmän kiinnostunut, kannattaa hankkia kirja The Penland Book of Jewelry: Master Classes in Jewelry Techniques, johon Douglas on kirjoittanut osion granuloinnista. Pahoittelen heti, että tekniset termit ja niiden käännökset suomeksi saattavat tässä olla väärin, mutta eiköhän asia selviä suurin piirtein.

Douglas valmistaa itse pienet pallurat (granulit?), joilla kuvioiden muodostaminen tehdään. Hän käyttää hopealangan palojen leikkaamiseen mielenkiintoisia leikkureita, jotka tuntuivat sen verran hyviltä käteen, että täytyy muistaa ostaa jos vain jostain käsiinsä saa.  

Hopean palat sulatetaan happi-kaasuseoksella hiilitiilen päällä nopeasti palloiksi, jonka jälkeen ne lajitellaan suurin piirtein kokoluokkiin. Granulointi ei ole juottamista eli siinä ei käytetä juotetta, vaan liitos muodostuu kuparin ja hiilen avulla hallituissa olosuhteissa.

Tässä kuvassa pienet pallot on ryhmitelty veden ja liiman seoksen avulla haluttuihin asentoihin ja sen jälkeen käsitelty kupariseoksella. Ryhmien on oltava täysin kuivia ennen kuin ne voidaan kuumentaa.

Yksi hankalimmista asioista granuloinnissa on kuulema kappaleiden siirteleminen paikasta toiseen ilman, että niitä onnistuu tönäisemään, pudottamaan tai hönkäisemään niihin niin, että pallot lähtevät sinkoilemaan ympäriinsä.

Kuumentamiseen käytettävä liekki on löysä ja siinä täytyy olla höyhenmäinen (feathery) pää.

Lämmittäminen on tarkkaa puuhaa ja siinä on mahdollista sulattaa koko kappale granuleineen päivineen.

Apuna voi käyttää tällaista miniuunia, joka vei sydämeni välittömästi. Kaveri maksaa ilmeisesti vain noin 130 dollaria ja sitä voi käyttää granuloinnin lisäksi pienten kappaleiden emaloimiseen ja hehkuttamiseen, joten voi olla, että matkalaukkuun on tehtävä tilaa. Kuka niitä kenkiä muutenkaan tarvitsee?!

Miniuunikaan ei yksin hoida hommaa, vaan kappaletta täytyy hieman rohkaista pikku liekillä.

Jälleen hyvin hienovaraista touhua, ei suositella kärsimättömille.

Tässä yksi liekitetyistä kappaleista. Huomatkaa, että granuleiden ei tarvitse olla pyöreitä palluroita, vaan periaatteessa minkä tahansa muotoisia kappaleita voi kiinnittää.

Isommat pojat voivat käyttää myös kunnon emaliuunia, mutta koska kyseessä on sokkoprosessi, on suurempi vaara sulattaa koko komeus.

Tässä on yksi Douglasin koruista, jota saimme ihailla kurssilla. Hän käyttää pääsääntöisesti 22K kultaa sen ominaisuuksien takia. Koko on noin 2,5x4,5cm.

Tässä vielä Kansasin porukka mestarin seurassa onnellisen väsyneenä pitkän päivän jälkeen. Tuntuu melkein rikolliselta olla jakamatta kaikkea sitä tietoa, mitä workshopista sai, mutta ehkä tieto ja kokemukset on tarkoitus välittää naamatusten. Kultasepänalalla tiedon ja taitojen eteenpäin jakaminen on oleellinen osa ammattietiikkaa, ainakin minun mielestäni, ja tulen tekemään siinä parhaani. En osaisi puoliakaan siitä, mitä nyt osaan, ellei joku olisi sitä minulle opettanut. Iso Kiitos!

On täällä opiskeltukin

Korean Cranes Rising

Jon Havener, 2005

...kaiken sen ruuasta huolehtimisen lisäksi. ;) Kurssit ovat jo alkaneet ja ensimmäiset tehtävät on tehty. Minulla on täällä vain kaksi varsinaista kurssia opinnäytetyön lisäksi: valukurssi (3op) ja 3D-mallinnuskurssi (3op) Matrix-ohjelmalla, joka on periaatteessa Rhino + näppärä lisäosa korumuotoilijoiden käyttöön. Lisäksi kurssiohjelmaani kuuluu kolme 2 op:n itsenäistä työskentelyä kolmen eri professorin kanssa (Jon Havener, Lin Stanionis ja Gina Westergard), joissa siis käyn jokaisen kanssa läpi projektia.

Ensimmäisen opinnäytetyöpalaverin pidin Jonin kanssa viime viikon keskiviikkona. Olin maanantaina tehnyt ja kääntänyt seminaariesityksistä tiivistelmän kuvineen kaikkineen ja lähettänyt sen kaikille professoreille. Tänään tapasin puolestaan Ginan kanssa ja esittelin hänelle tiivistelmän lisäksi laajemmin kuvia aiemmista töistäni. Se hyöty projektin esittelemisestä useampaan kertaan on, että sitä alkaa itsellekin selkenemään, mitä sitä on tekemässä. ;) Kun on pakko tiivistää olennaiseen ja vielä vieraalla kielellä, on pakko pyrkiä löytämään se ydin kaiken sisällä.

Sekä Jon että Gina suhtautuivat mukavasti aiheeseeni ja oli miellyttävä huomata, että olen sen verran pitkällä, että pystyin samantien vastaamaan heidän mieleensä tuleviin kysymyksiin. Sain kummaltakin hyvin sellaisten henkilöiden nimiä, joiden töihin kannattaisi tutustua, ja minkälaisia kirjoja etsiä tueksi. Jonin tapa ohjata on hyvin lempeä ja tavallaan opiskelijalähtöinen: hän kysyy (ilmeisesti aina), miten aiot edetä, mitkä ovat seuraavat kolme asiaa (vastaus: kirjoittamisen jatkaminen, 3D-luonnostelu ja erilaisten origami-, kasvi- ja matemaattisista yhtälöistä tehtyjen kirjojen etsiminen). Jon käski joku aamu tehdä hyvin ripeässä tahdissa määrätyssä ajassa 50 3D-luonnosta paperista, että pääsisi kunnon flow-tilaan. Luonnosteluun pitäisi etsiä myös erilaisia folioita ja puunkappaleita tai muita kolmiuloitteisempia jykevämpi kappaleita, joilla pääsisi kunnolla rakentelemaan.

Ginan tapaamisesta päällimmäiseksi jäi tietty herääminen materiaaleihin. Olen enimmäkseen ajatellut erilaisia metalleja tai kovaa muovia seinäreliefin ja korujen materiaaliksi, mutta Gina reagoi vahvasti koruissani ja muissa töissä esiintyneeseen villaan ja keskustelimmekin yllättäen erilaisten kangasmaisten materiaalien tai jopa villan mahdollisuuksista. Kankaan tai kuitujen käyttäminen kolmiuloitteisen rakenteen luomiseen jollain tavalla herätti vastakaikua minussa, sillä niissä on sitä keveyttä, jota haluaisin työssäni olevan. Täällä mitä luultavimmin on kokemusta kankaiden kovettamisesta erilaisiin rakenteisiin, joten se saattaa olla tutkimisen arvoinen asia. Lisäksi Anne Lindberg on tulossa helmikuun 9. päivä pitämään vierailevana taiteilijana luennon tekstiilitaiteesta, mikä osuu hyvin sopivaan ajankohtaan.

Origamikirjoja löytyy kirjastosta mukava pino ja ennen 50 luonnoksen aivomyrskyä halusin lähteä käsittelemään paperia perinteisemmin keinoin. Tutustua vähän siihen, miten erilaisia tiloja syntyy paperia vain taittelemalla ja leikkelemällä. Olen varannut keskiviikkoaamun flowssa leijailemiseen, joten sitä ennen on pistettävä sakset heilumaan ja silputtava vähän lisää.