Sii juu suckers!!!!

(missä on väsynyt vääntäjä, kahvikin loppunut jo kuusi tuntia sitten...)

Pitkät päivät ihmettä etsiessä ja ressi koko homman onnistumisesta alkaa pikkuhiljaa tuntua...

(ei suinkaan...)

...tai sit on jälleen pari ruuvia päässyt tipahtamaan matkan varrelle. Mutta ei se mitään, sillä tänään alkoi

{{{{{SPRING BREAK}}}}}

ja tämä ruuvipää suuntaa kolmen korealaisen, yhden japanilaisen ja toisen suomalaisen kanssa Chicagoon.

 Go Chica Go Chica GoChicaGo Chica GOCHicaGoCHicAGOcHICAGOCHICAGOCHICAGO!!!!!!

 Yeyyyyyyy!!!!!

Niitä ärräpäitä vihdoinkin

Näkymä koulun portailta

Huomaamatta onkin mennyt pari viikkoa siitä, kun viimeksi on päivittänyt blogia. Viimeksi oltiin flow-tunnelmissa, sen jälkeen on lähinnä fiilikset menny flouuuu------flop--flopflop--flou-u-flop-up-flop-flo-p-u-floup--flouuuuuu-ups.

Lupasin alunperin kirjotella niistä kiukutteluistakin tänne ja nyt on ehdottomasti se vaihe, että sensuuri ei enää pidä, vaan pitää päästellä vähän ärräpäitä.

Materiaalista: kivaa, mutta hankalaa. Helppo muokata, mutta just siksi tosi vaikeeta. Kiva tutustua uusiin juttuihin, mut olis tietenkin voinut miettiä, onko tämä juuri se oikea hetki tehdä materiaalikokeiluja.

Kirjoittamisesta ja aiheesta: prkl kun on hankalaa, ärsyttävää, turhauttavaa, aikaa vievää ja kaikkea muuta. Aihe on itsessään niin laaja, että tuntuu älyttömältä yrittää tiivistää sitä pieneen tilaan ja jotenkin vielä niin selkeästi, että muutkin ymmärtäisivät. Ja kun koko aihe on kiistelty eikä siitä ole yhtä konsensusta, mikä on lopullinen totuus. Pieni insinööri mussa haluaisi löytää ytimestä sen mustavalkoisen totuuden eikä lähteä luettelemaan kaikkia niitä harmaiden sävyjä.

joo, muotoa haetaan

Muodosta: rakastan, vihaan, muokkaan, rakastan, vihaan, muokkaan, aloitan alusta, muokkaan, vihaan, muokkaan, rakastan, vihaan jne jne jne... prrrrkl. Välillä uskon, että siitä vielä tulee jotain ja välillä tuntuu, että terve, ensi vuonna uudestaan.

Ajasta: vajaa 5 vkoa jäljellä. Joo, nou voriis. Täältä tullaan. Prkl.

In the flow...

Joo, siellä mennään. Viime keskiviikkona oli palaveri opinnäytetyöstä jälleen Jonin kanssa ja tänään Ginan ja Linin kanssa. Pitkien keskusteluiden jälkeen tuntui ratas vihdoin iltapäivällä kääntyvän päässä ja kaikki hajallaan olleet langanpäät yhtyvän luonnollisesti yhteen pisteeseen. Toivottavasti piste ei karkaa yön aikana.

HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUUU???!?!!!!?!

Juu! Matkan traumatisoivin hetki on koettu. Viime tiistaina luulimme menevämme aivan normaalisti pajalle tunnille, kun taas tuli eteen vastaavanlainen impromptu field trip kuin pari viikkoa sitten, tosin hieman lyhyemmällä varoitusajalla (tunti) ja hieman lähemmäs (Kansas City). Itse matka ja sen kohteet olivat mielenkiintoiset ja hauskat (niistä ehkä lisää myöhemmin), lounas sen sijaan osoittautui hieman jännittäväksi. Kuvassa paikka näyttää vielä ihan viattomalta.

Vaan tästä se alkoi... HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUU!!!!!!!! HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUU!!!!!!!!HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUU!!!!!!!HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!HAIHAUMEIJAIHELJUUUU!!!!!!HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUU!!HAIHAUMEIJAIHELJUU!!!!HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUUU!!!!!!!!HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUUHAUMEJAIHELUU!!!!!!HAIHAUMEIJAIHELJU!!HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUUUU!!!!!HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUU!!! HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUU!!!!!!!HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUUUUUUUU!!!!!! HAIHAUMEIJAIHELJUUUU!!!HAIHAUMEIJAIHELJUUUUUUHAIHAUMEIJAIHELJUUUUUU!!!!

Ihan julmettu huutaminen täyteen ääneen hyvin muodostuneilla afroamerikkalaisilla keuhkoilla pienessä tilassa, tarkoituksena ilmeisesti saada puristettua ihmisestä tilaus ulos. Jopa osa paljasjalkaisista paikallisistamme koki tilanteen lievästi sanottuna traumaattisena. Kämppis pelästyi sen verran pahasti, että suojautui mitä pikimmiten selkäni taakse ja jätti allekirjoittaneen makaamaan tuleen. Onneksi älli toimi sen verran, että tajusin tilata sen herkullisimman vaihtoehdon, "The same, please". Ja vielä kämppikselle sama. Ja korealaiselle pojalle, joka löytyi kämppiksen selän takaa piilosta.

Tulihan sitä murkinaa ja oikein periamerikkalaista tulikin. Kunhan huutoelämyksestä oli hieman toipunut, sen sai syötyäkin. Ja maukasta oli.   ;D 

Että terkkuja vaan täältä.

Kummaa Kansasissa on... osa 2

Suojatiet
... ja etenkin lihavat miehet niiden liikennemerkeissä!?! Ameriikoissa kaikki on tosiaan suurempaa. Ja autot, jotka oikeasti pysähtyvät hyvän matkan päähän, kun näkevät sinun lähestyvänkin suojatietä.

Bussipysäkit
Tai niiden olemattomuus. Etsi pientareen mutaisin kohta: siinä se on, bussipysäkki. Parhaimmillaan jopa merkitty huomaamattomalla kyltillä.

Sää
Ensin tulee lunta täydestä tuutista, seuraavalla viikolla kaikki on jo sulanut, on +18°C ja jengi kulkee shortseissa. Seuraavalla viikolla sama uudestaan.

Supersize
...kaikki. Hammastahnatuubit, shampoopullot, pieni kahvi, -cokis, -mikä tahansa juoma tai -syötävä, korvapuikkopakkaukset, jopa puolen litran virvoitusjuomapullot on täällä 591 ml.

Kokolattiamatot
Kaikkialla. Ja joka paikassa. Puistattaa ajatella, mitä niiden alta löytyy. Tai oikeastaan mitä kaikkea niihin on uponnut...

Opinnäytetyön tekemisestä ulkomailla

Se hyvä puoli opinnäytetyön tekemisessä ulkomailla on, että kaikki häiriötekijät, kuten mies, koira, duuni, kaverit, telkkari, langat, neuleohjeet, askartelut ja kaikki muut ovat valtameren toisella puolella. Oikeasti vuorokaudessa ehtii pyöritellä aihetta päässä aivan älyttömän paljon enemmän, kun ei ole paljoa muuta ajateltavaa. Vähän liikaakin välillä, kun nukahtaessa pitää pompata kämppiksen iloksi pystyyn ja piirtää tai kirjoittaa ylös tajunnan rajamailla syntyneitä uusia oivalluksia. Toisaalta on raskasta, että oma tukiverkosto on kaukana ja joutuu luomaan siitä paikallisen version, mutta nykytekniikan avulla saa onneksi pidettyä aika hyvin yhteyttä. Tällä hetkellä voin vielä suositella kokemusta muillekin. Vaatii toki jonkun verran uskallusta hypätä tuntemattomaan, mutta jos hyvin käy, siivet kantaa ja vauhtia piisaa.

Ps. Immo, mitä on tämä valkoinen muurauslaasti, mitä nämä käyttää juottamisessa???!!!

Valukurssilla tehtyä

Valukurssi alkoi heti ensimmäisellä kouluviikolla. Kyseessä on peruskurssi, jossa edetään hitaasti helpoista valuista isompia kohti. Kurssilla on mukana sekä pidempään metallitöitä tehneitä että aivan vasta-alkajia, joten kurssilaisten kokemustaso vaihtelee paljon. Perusteiden kertaaminen voisi olla tylsää, mutta heti alkajaisiksi pääsin onneksi tutustumaan pariin tekniikkaan, joita en ole koskaan aiemmin testannut.

Ensimmäisenä kokeiltiin vesivalutekniikkaa eli perusperiaate on sama kuin uuden vuoden tinoja valettaessa. Metalli sulatetaan ja kipataan veteen. Piste ja siinä kaikki. Hallitsematon prosessi, jonka tuloksena tulee epämääräisen muotoisia kökkäreitä. Ensimmäisenä teknisenä harjoituksena oli tehdä niistä pidettävä koru. Ei ihan helppo tehtävä, vaikka niin luulisikin, sen verran omituisia tuloksia valusta tuli. Vaatimuksena oli, että korussa on yksi juotos, ylimääräiset juotteet on siivottu pois ja koru on jollain tavalla viimeistelty.

Korealaiset vahvistuksemme Junsu ja Zina sommittelemassa paloista koruja

Valitettavasti en saanut kuvia valuvaiheesta, mutta tässä valuista tekemäni sormus:

Juotin kaksi siipeä muistuttavaa kappaletta toisiinsa ja ne jälleen lankaan. Pientä viimeistelyä ja se on siinä. Toistin valun aika monta kertaa, poimin aina talteen mielenkiintoisimpia knöllejä ja sulatin loput uudelleen. Ajan kanssa ja sattuman suopealla avulla tällä tekniikalla voisi saadakin jotain kivaa aikaiseksi. Kaatotapaa hieman muuntelemalla on mielestäni mahdollista vaikuttaa kimpaleiden muotoon tai ehkä lähinnä siihen, tuleeko saavista yksi iso kökkäre vai monta pientä.

Seuraavana testattiin alkeellisen muotin tekemistä. Seepian kuoren kappaleista tehtiin valumuotti hiomalla ensin hauraat kuoret yhteensopivaksi pariksi, jonka jälkeen niihin kaiverrettiin valukanava ja valettava kuvio.

Tässä kuori lähes raakatavarana, hieman pintaa tasoitettu

Varmaan tätäkin on Suomessa harrastettu, ei vain ole osunut eteen. Sinänsä helppo valutapa ja nämä etenkin tuntuivat olevan innoissaan siitä, että tätä voi tehdä myös kotona ilman valtavaa pajakalustoa.

Tässä valu on tehty. Koska kyseessä on jonkinlaisen nilviäisen luu tai kuori, valusta tuleva haju on kuin iso tukko hiuksia palaisi.

Tässä kuoren puolikkaat ja mitä olin niihin kaivertanut. Sula metalli on polttanut tehokkaasti kuorta. Muottia ei tosiaan voi siksi käyttää kuin kerran.

Tässä valmis koru. Tehtävänä oli valmistaa riipus (charm/pendant) valamalla ja juottaa siihen lenkki kiinni. Mielenkiintoisinta tässä tekniikassa on mielestäni seepian kuoren kasvusuunnista tulevat pintakuviot, muuten en näe tätä valutapaa millään tavalla järkevänä. Jokainen kuori on erilainen ja samoin siten niistä jäljentyvät kuviot. Halusin tässä nimenomaan saada kuviot esiin ja siksi pidin muodon hyvin yksinkertaisena.

Moni teki hienoja koukeroita ja monimutkaisempia muotoja, mutta liekö taas sisäinen skandinaavini herännyt, kun en lähtenyt sen ihmeellisempää tekemään. Yllättäen pidän lopputuloksesta aika paljon. Riipuksen kummankin puolen kuvio on erilainen ja omalla tavallaan sormenjälkeä muistuttava. Pidän ajatuksesta, että seepiat ovat jättäneet omat jälkensä koruun.

Ja onhan tässä jotain aaltomaista, vähän kuin meren rantahiekkaan jättämiä laineita. Seuraavana kurssilla siirrytään ilmeisesti rakentamaan valukuusia, joten eiköhän kohta päästä "kunnon" valuihinkin. ; )

Trip to Springfield, Missouri 28.-29.1.2011

Kun tarjoutuu tilaisuus lähteä pienelle road tripille, niin jokainen normaali järkevä ihminen tietenkin hyppää autoon samantien kysymättä määränpäätä tai oikeastaan mitään muutakaan. Mutta hyvin toimii! Jopa päivän varoitusajalla (että osattiin ottaa makuupussit mukaan) ja valtavan sähläyksen jälkeen (johon emme siis ottaneet osaa, kun emme tienneet mitä oli tapahtumassa) löysimme itsemme autosta matkalla kohti Springfieldiä, Missouria (määränpää selvisi meille pari tuntia ennen lähtöä).

Olimme jopa niin perillä asioista, että tiesimme menevämme jonkinlaiseen workshopiin, jonka aiheena olisi emalointi ja/tai granulointi, mutta vasta neljän tunnin ajomatkan jälkeen selvisi, mistä oli kyse. Missouri State Universityyn oli kutsuttu Douglas Harling vierailevaksi taitelijaksi ja olimme jotenkin tulleet osallistumaan hänen pajaansa. Emme ehtineet torstai-illan luennolle myöhäisen lähdön takia, mutta ehdimme nähdä nopeasti muutaman hänen työnsä.

Seuraavana aamuna olimme jo enemmän selvillä asioista ja suuntasimme hyvin pyörityn yön jälkeen pirteinä ja innokkaina takaisin yliopistolle workshopiin.

Mestari itse. Päivän aikana hän esitteli granuloinnin tekniikkana ja demosi hopealla eri työvaiheet ja käytännöt. Koko päivän luentoa on vaikea tiivistää tähän, mutta sen voin kertoa, että mielenkiintoista oli. Myöskään erinäisistä copyrigth-oikeuksista johtuen en edes yritä kirjoittaa tähän selkeää opasta. Muistiinpanoja syntyi 12 sivua, joiden avulla on toivottavasti helppo aloittaa omat kokeilut joko täällä tai kotona, riippuen hieman aikatauluista. Jos aiheesta on enemmän kiinnostunut, kannattaa hankkia kirja The Penland Book of Jewelry: Master Classes in Jewelry Techniques, johon Douglas on kirjoittanut osion granuloinnista. Pahoittelen heti, että tekniset termit ja niiden käännökset suomeksi saattavat tässä olla väärin, mutta eiköhän asia selviä suurin piirtein.

Douglas valmistaa itse pienet pallurat (granulit?), joilla kuvioiden muodostaminen tehdään. Hän käyttää hopealangan palojen leikkaamiseen mielenkiintoisia leikkureita, jotka tuntuivat sen verran hyviltä käteen, että täytyy muistaa ostaa jos vain jostain käsiinsä saa.  

Hopean palat sulatetaan happi-kaasuseoksella hiilitiilen päällä nopeasti palloiksi, jonka jälkeen ne lajitellaan suurin piirtein kokoluokkiin. Granulointi ei ole juottamista eli siinä ei käytetä juotetta, vaan liitos muodostuu kuparin ja hiilen avulla hallituissa olosuhteissa.

Tässä kuvassa pienet pallot on ryhmitelty veden ja liiman seoksen avulla haluttuihin asentoihin ja sen jälkeen käsitelty kupariseoksella. Ryhmien on oltava täysin kuivia ennen kuin ne voidaan kuumentaa.

Yksi hankalimmista asioista granuloinnissa on kuulema kappaleiden siirteleminen paikasta toiseen ilman, että niitä onnistuu tönäisemään, pudottamaan tai hönkäisemään niihin niin, että pallot lähtevät sinkoilemaan ympäriinsä.

Kuumentamiseen käytettävä liekki on löysä ja siinä täytyy olla höyhenmäinen (feathery) pää.

Lämmittäminen on tarkkaa puuhaa ja siinä on mahdollista sulattaa koko kappale granuleineen päivineen.

Apuna voi käyttää tällaista miniuunia, joka vei sydämeni välittömästi. Kaveri maksaa ilmeisesti vain noin 130 dollaria ja sitä voi käyttää granuloinnin lisäksi pienten kappaleiden emaloimiseen ja hehkuttamiseen, joten voi olla, että matkalaukkuun on tehtävä tilaa. Kuka niitä kenkiä muutenkaan tarvitsee?!

Miniuunikaan ei yksin hoida hommaa, vaan kappaletta täytyy hieman rohkaista pikku liekillä.

Jälleen hyvin hienovaraista touhua, ei suositella kärsimättömille.

Tässä yksi liekitetyistä kappaleista. Huomatkaa, että granuleiden ei tarvitse olla pyöreitä palluroita, vaan periaatteessa minkä tahansa muotoisia kappaleita voi kiinnittää.

Isommat pojat voivat käyttää myös kunnon emaliuunia, mutta koska kyseessä on sokkoprosessi, on suurempi vaara sulattaa koko komeus.

Tässä on yksi Douglasin koruista, jota saimme ihailla kurssilla. Hän käyttää pääsääntöisesti 22K kultaa sen ominaisuuksien takia. Koko on noin 2,5x4,5cm.

Tässä vielä Kansasin porukka mestarin seurassa onnellisen väsyneenä pitkän päivän jälkeen. Tuntuu melkein rikolliselta olla jakamatta kaikkea sitä tietoa, mitä workshopista sai, mutta ehkä tieto ja kokemukset on tarkoitus välittää naamatusten. Kultasepänalalla tiedon ja taitojen eteenpäin jakaminen on oleellinen osa ammattietiikkaa, ainakin minun mielestäni, ja tulen tekemään siinä parhaani. En osaisi puoliakaan siitä, mitä nyt osaan, ellei joku olisi sitä minulle opettanut. Iso Kiitos!

Inclement weather - a girl's best friend

Campus is closed. Due to inclement weather all classes and most events are cancelled for Feb. 2 

Joten mikäs siinä. Lunta tulee ja tupruttaa ja koska tässä osavaltiossa ei tunneta talvirenkaita, kaikki menee kiinni. Paitsi ulko-ovet. 

Vaan mitäs sitä turhia valittelemaan, eilen tuli haettua iso kasa kirjoja kirjastosta ja sunnuntaina tuli täydennettyä ruokavarastot, joten tässä voi ihan rauhassa linnoittautua pariksi päiväksi sisälle. Ja tutustua seuraavaan amerikkalaiseen klassikkoruokaan eli kunnon Mac´n Cheese -ateriaan!

Mmmmm, näyttää herkulliselta, vai mitä?! Maku muistuttaa kuin makaroonien sekaan olisi sulatettu iso kasa juustonaksuja ja terästetty vielä voisulalla. Tähän ruokajuomaksi sopi loistavasti kunnon sokerillinen Cocacola. Suosittelen kokeilemaan omalla vastuulla.

On täällä opiskeltukin

Korean Cranes Rising

Jon Havener, 2005

...kaiken sen ruuasta huolehtimisen lisäksi. ;) Kurssit ovat jo alkaneet ja ensimmäiset tehtävät on tehty. Minulla on täällä vain kaksi varsinaista kurssia opinnäytetyön lisäksi: valukurssi (3op) ja 3D-mallinnuskurssi (3op) Matrix-ohjelmalla, joka on periaatteessa Rhino + näppärä lisäosa korumuotoilijoiden käyttöön. Lisäksi kurssiohjelmaani kuuluu kolme 2 op:n itsenäistä työskentelyä kolmen eri professorin kanssa (Jon Havener, Lin Stanionis ja Gina Westergard), joissa siis käyn jokaisen kanssa läpi projektia.

Ensimmäisen opinnäytetyöpalaverin pidin Jonin kanssa viime viikon keskiviikkona. Olin maanantaina tehnyt ja kääntänyt seminaariesityksistä tiivistelmän kuvineen kaikkineen ja lähettänyt sen kaikille professoreille. Tänään tapasin puolestaan Ginan kanssa ja esittelin hänelle tiivistelmän lisäksi laajemmin kuvia aiemmista töistäni. Se hyöty projektin esittelemisestä useampaan kertaan on, että sitä alkaa itsellekin selkenemään, mitä sitä on tekemässä. ;) Kun on pakko tiivistää olennaiseen ja vielä vieraalla kielellä, on pakko pyrkiä löytämään se ydin kaiken sisällä.

Sekä Jon että Gina suhtautuivat mukavasti aiheeseeni ja oli miellyttävä huomata, että olen sen verran pitkällä, että pystyin samantien vastaamaan heidän mieleensä tuleviin kysymyksiin. Sain kummaltakin hyvin sellaisten henkilöiden nimiä, joiden töihin kannattaisi tutustua, ja minkälaisia kirjoja etsiä tueksi. Jonin tapa ohjata on hyvin lempeä ja tavallaan opiskelijalähtöinen: hän kysyy (ilmeisesti aina), miten aiot edetä, mitkä ovat seuraavat kolme asiaa (vastaus: kirjoittamisen jatkaminen, 3D-luonnostelu ja erilaisten origami-, kasvi- ja matemaattisista yhtälöistä tehtyjen kirjojen etsiminen). Jon käski joku aamu tehdä hyvin ripeässä tahdissa määrätyssä ajassa 50 3D-luonnosta paperista, että pääsisi kunnon flow-tilaan. Luonnosteluun pitäisi etsiä myös erilaisia folioita ja puunkappaleita tai muita kolmiuloitteisempia jykevämpi kappaleita, joilla pääsisi kunnolla rakentelemaan.

Ginan tapaamisesta päällimmäiseksi jäi tietty herääminen materiaaleihin. Olen enimmäkseen ajatellut erilaisia metalleja tai kovaa muovia seinäreliefin ja korujen materiaaliksi, mutta Gina reagoi vahvasti koruissani ja muissa töissä esiintyneeseen villaan ja keskustelimmekin yllättäen erilaisten kangasmaisten materiaalien tai jopa villan mahdollisuuksista. Kankaan tai kuitujen käyttäminen kolmiuloitteisen rakenteen luomiseen jollain tavalla herätti vastakaikua minussa, sillä niissä on sitä keveyttä, jota haluaisin työssäni olevan. Täällä mitä luultavimmin on kokemusta kankaiden kovettamisesta erilaisiin rakenteisiin, joten se saattaa olla tutkimisen arvoinen asia. Lisäksi Anne Lindberg on tulossa helmikuun 9. päivä pitämään vierailevana taiteilijana luennon tekstiilitaiteesta, mikä osuu hyvin sopivaan ajankohtaan.

Origamikirjoja löytyy kirjastosta mukava pino ja ennen 50 luonnoksen aivomyrskyä halusin lähteä käsittelemään paperia perinteisemmin keinoin. Tutustua vähän siihen, miten erilaisia tiloja syntyy paperia vain taittelemalla ja leikkelemällä. Olen varannut keskiviikkoaamun flowssa leijailemiseen, joten sitä ennen on pistettävä sakset heilumaan ja silputtava vähän lisää.

Kuvia matkalta kirjastolle

Aamut ovat täällä kauniita. On mieletön fiilis kävellä kampuksen läpi ihmisvirrassa auringon häikäistessä kasvoja. Silloin vasta tajuaa, että sitä todella ollaan täällä, ulkomailla, jossain aivan vieraassa paikassa. Voi nauttia tästä hetkestä ja olla tyytyväinen.

Tie, joka vie kirjastolle. Kirjasto, yksi yhdeksästä, on valtava aarreaitta. Kirjoja on paljon ja niiden selaaminen on vielä hauskaa. Opinnäytetyöhön liittyvien kirjojen etsiminen on haastavaa, liian helposti imeytyy lukemaan kaikkia mielenkiintoisia teoksia ja jää katselemaan kuvia erikoisista tekniikoista tai upeista töistä. Materiaalista on runsauden pula.

Oikeaa ruokaa etsimässä

Kuten jo taisi tulla mainittua, ruoka täällä on pääasiallisesti hyvin sokerista, rasvaista, lisäaineista, käsiteltyä tai kaikkia edellämainittuja. Niinpä sunnuntain koittaessa päätimme lähteä etsimään oikeaa ruokaa, täällä kun kaupat ovat joka päivä auki. Meille oli vinkattu lähellä sijaitsevasta lähi/luomuruokakaupasta ja oivallisen GoogleMapin ohjeiden mukaan kiskoimme reput selkään ja lähdimme taivaltamaan tässä autoilun luvatussa maassa kohti The Community Mercantile -kauppaa.

Paikalliset jalkakäytävät ovat vähän mitä sattuu ja ne joko on kaivettu lumesta esiin tai sitten ei. Reippaat suomalaiset nyt kävelevät sujuvasti pienessä hangessakin, joten parin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen löysimme paikallisen paratiisin esiasteen.

Ovessa odotti jälleen mukavat tervetulotoivotukset:

Tällä kertaa oli muistettu huolehtia, että ihmiset osaavat laittaa myös kengät ja paidat päällensä, mahtavaa! Kauppa oli hinnoiltaan selvästi korkeampi kuin tavalliset bulkkiruokakaupat, mutta kaikki oli luomua ja osa myös lähituotantoa. Myslejä, papuja, pähkinöitä ja muita oli pitkät rivit irtomyynnissä seinillä ja vihannekset ja hedelmät olivat oikean näköisiä eivätkä sellaisia muovisen näköisiä ja kumisen tuntuisia valtavia hormoonijättiläisiä kuin muualla.

Mahtavin löytö oli oikeat kaurahiutaleet! Ei yhtään lisättyä mitään, vain pelkkiä ihania oikeita kaurahiutaleita! Emme myöskään pystyneet vastustamaan hienosti esille aseteltuja piirakoita, jotka oli leivottu aivan lähellä. Täytyyhän sitä kerran maistaa kunnon amerikkalaista omenapiirakkaa.

Reippaan kävelyn jälkeen oli ihana palata kämpille ja tehdä ensimmäistä kertaa oikeaa ruokaa, puhtaista raaka-aineista ja nauttia vielä omenapiirakkaa päälle.

Huvittavinta on ollut, kuinka tärkeimmäksi puheenaiheeksi on noussut meillä ruoka ja mistä sitä saa! Emme ole vaihtokaverin kanssa pahemmin stressanneet mistään virallisista muodollisuuksista, kuten tuberkuloositestin tai englannin kielikokeen läpäisemisestä (seuraukset järjestyksessä karanteeni ja kotimatka tai kielikurssit ja opinto-oikeuden evääminen), vaan yleisin huolenaihe on ollut, mitä seuraavaksi syödään ja missä! Nyt pikkuhiljaa elämä alkaa asettumaan uomiinsa, kun mieleiset ruokapaikat ja -kaupat on löydetty ja tiedetään, miten niihin pääsee. Ei se siis ole ilmeisesti vain miehillä, joilla tie sydämeen vie vatsan kautta.