Valukurssi alkoi heti ensimmäisellä kouluviikolla. Kyseessä on peruskurssi, jossa edetään hitaasti helpoista valuista isompia kohti. Kurssilla on mukana sekä pidempään metallitöitä tehneitä että aivan vasta-alkajia, joten kurssilaisten kokemustaso vaihtelee paljon. Perusteiden kertaaminen voisi olla tylsää, mutta heti alkajaisiksi pääsin onneksi tutustumaan pariin tekniikkaan, joita en ole koskaan aiemmin testannut.
Ensimmäisenä kokeiltiin vesivalutekniikkaa eli perusperiaate on sama kuin uuden vuoden tinoja valettaessa. Metalli sulatetaan ja kipataan veteen. Piste ja siinä kaikki. Hallitsematon prosessi, jonka tuloksena tulee epämääräisen muotoisia kökkäreitä. Ensimmäisenä teknisenä harjoituksena oli tehdä niistä pidettävä koru. Ei ihan helppo tehtävä, vaikka niin luulisikin, sen verran omituisia tuloksia valusta tuli. Vaatimuksena oli, että korussa on yksi juotos, ylimääräiset juotteet on siivottu pois ja koru on jollain tavalla viimeistelty.
Korealaiset vahvistuksemme Junsu ja Zina sommittelemassa paloista koruja
Valitettavasti en saanut kuvia valuvaiheesta, mutta tässä valuista tekemäni sormus:
Juotin kaksi siipeä muistuttavaa kappaletta toisiinsa ja ne jälleen lankaan. Pientä viimeistelyä ja se on siinä. Toistin valun aika monta kertaa, poimin aina talteen mielenkiintoisimpia knöllejä ja sulatin loput uudelleen. Ajan kanssa ja sattuman suopealla avulla tällä tekniikalla voisi saadakin jotain kivaa aikaiseksi. Kaatotapaa hieman muuntelemalla on mielestäni mahdollista vaikuttaa kimpaleiden muotoon tai ehkä lähinnä siihen, tuleeko saavista yksi iso kökkäre vai monta pientä.
Seuraavana testattiin alkeellisen muotin tekemistä. Seepian kuoren kappaleista tehtiin valumuotti hiomalla ensin hauraat kuoret yhteensopivaksi pariksi, jonka jälkeen niihin kaiverrettiin valukanava ja valettava kuvio.
Tässä kuori lähes raakatavarana, hieman pintaa tasoitettu
Varmaan tätäkin on Suomessa harrastettu, ei vain ole osunut eteen. Sinänsä helppo valutapa ja nämä etenkin tuntuivat olevan innoissaan siitä, että tätä voi tehdä myös kotona ilman valtavaa pajakalustoa.
Tässä valu on tehty. Koska kyseessä on jonkinlaisen nilviäisen luu tai kuori, valusta tuleva haju on kuin iso tukko hiuksia palaisi.
Tässä kuoren puolikkaat ja mitä olin niihin kaivertanut. Sula metalli on polttanut tehokkaasti kuorta. Muottia ei tosiaan voi siksi käyttää kuin kerran.
Tässä valmis koru. Tehtävänä oli valmistaa riipus (charm/pendant) valamalla ja juottaa siihen lenkki kiinni. Mielenkiintoisinta tässä tekniikassa on mielestäni seepian kuoren kasvusuunnista tulevat pintakuviot, muuten en näe tätä valutapaa millään tavalla järkevänä. Jokainen kuori on erilainen ja samoin siten niistä jäljentyvät kuviot. Halusin tässä nimenomaan saada kuviot esiin ja siksi pidin muodon hyvin yksinkertaisena.
Moni teki hienoja koukeroita ja monimutkaisempia muotoja, mutta liekö taas sisäinen skandinaavini herännyt, kun en lähtenyt sen ihmeellisempää tekemään. Yllättäen pidän lopputuloksesta aika paljon. Riipuksen kummankin puolen kuvio on erilainen ja omalla tavallaan sormenjälkeä muistuttava. Pidän ajatuksesta, että seepiat ovat jättäneet omat jälkensä koruun.
Ja onhan tässä jotain aaltomaista, vähän kuin meren rantahiekkaan jättämiä laineita. Seuraavana kurssilla siirrytään ilmeisesti rakentamaan valukuusia, joten eiköhän kohta päästä "kunnon" valuihinkin. ; )
